Case Oy Herrfors Ab: ”Asenne ja energinen ote kaikessa tekemisessä”

20.08.2020

Pieni, yritteliäs, perinteinen, ympäristöään rakastava, kaksikielinen pietarsaarelainen sähköyhtiö, jolla on energiaa vaikka puolelle Suomelle.

Haastattelussamme
Jan-Erik Höglund
henkilöstöpäällikkö, Oy Herrfors Ab

 

Lähtötilanne

– Herrforsilla oli takana kova kasvutahti, sillä noin 15 vuodessa liikevaihto oli lisääntynyt arviolta 250 %. Henkilökuntamäärä oli enemmän kuin tuplaantunut. Viimeisen liiketoimintakaupan yhteydessä kaksi vahvaa yrityskulttuuria yhdistyi. Yhtiössä ei aikaisemmin ollut järjestetty esimiesvalmennuksia, joten tilaus koulutukselle oli olemassa. Johtamisessa ei ollut yhtenäistä linjaa eri toimipisteiden välillä. Toisaalta meillä oli myös paljon uusia esimiehiä, joilla oli vähän tai ei ollenkaan kokemusta esimiestyöstä. Kaipasimme myös isoja kehyksiä ja yhteisiä pelisääntöjä.

 

Miksi päädyttiin Hälsan valmennukseen?

– Aito kiinnostus yritystämme kohtaan, halu pureutua tilanteeseemme ja tulevaisuuden tavoitteisiimme. Mutta ennen kaikkea asenne ja energinen ote kaikessa tekemisessä. Myös hinta-laatusuhde oli kohdillaan. Olen tilannut esimiesvalmennuksia, joissa on liikuttu ihan eri sfääreissä rahallisesti.

 

Mitä tehtiin?

  • Alkukartoitus, 4 kpl:tta ryhmävalmennuksia ja 2 kpl:tta henkilökohtaisia valmennuksia, Luontaiset taipumukset -analyysi.
  • Valmennuksien teemoina:
    • Itsensä johtaminen ja ajanhallinta
    • Esimiehen vuorovaikutustaidot
    • Erilaisten ihmisten johtaminen
    • Esimies muutoksen johtajana
    • Luontaiset taipumukset -analyysi

 

Suurin hyöty, jonka valmennus tarjosi?

– Uudet esimiehet saivat hyviä työkaluja päivittäiseen johtamiseen, saatiin käynnistettyä ensiaskeleet kohti yhtenäistä Herrfors-johtajuutta. Konkreettisena jatkumona esimiestapaamiset, joita on pidetty nyt 6 kpl:tta noin vuoden sisällä. Monella esimiehellä myös henkilökohtaiset sparraukset tuottivat oivalluksia ja konkreettisia hyvinvointi- ja/tai kehittämissuunnitelmia.

 

Miten valmennus toteutettiin sinun näkökulmastasi tilaajana?

– Hyvin, kaikki käytännön toimet toimivat kaikin puolin hyvin.

 

Valmennettavien palautetta

”Valmennus laittoi miettimään omaa käyttäytymistä ja johtamistyyliä. Ryhmä- ja yksilövalmennusten yhdistelmä toimi!”

”Luontaiset Taipumukset oli paras! Olin epämukavuusalueellani ja se oli hyvä.”

 

Lue lisää Hyvä johtaminen -esimiesvalmennuksista.

Lisätietoja:
Janne Karjula
toimitusjohtaja
045 631 4322
janne@halsa.fi

Ota yhteyttä

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.