Kuka päättää mitä syöt?

06.02.2019

Ravinto ja ruokailutottumukset ovat olleet jo pitkään esillä puhuttaessa kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Me teemme keskimäärin noin 350 päätöstä päivässä liittyen ruokaan. Peräti 85% niistä on tehty jo puolestamme ja vieläpä etukäteen – esimerkiksi työpaikan lounasravintolassa. Onko meillä mitään valtaa päättää syömisestämme?

On tietysti! Mutta tiedätkö, että mikä osa valinnoistasi on tietoista harkintaa? Milloin taas teet tiedostamatonta, impulsiivista ja erilaisten ympäristön signaalien aiheuttamia valintoja?

Tiedostamaton toiminta eli autopilotti

Autopilotin toiminta on hyvin tarkoituksenmukaista. Se huolehtii monista päätöksistä puolestamme, jotta aivokapasiteettimme riittäisi tärkeämpiin asioihin. Autopilotin päätöksiä ohjaavat kuitenkin erilaiset signaalit ja vihjeet, jotka usein johtavat nopean mielihyvän tavoitteluun ja epäterveellisiin valintoihin.

Näitä signaaleja ja vihjeitä tarjoillaan meille ruokakauppojen tuotteiden sijoittelulla, paistopisteiden tuoksuilla ja kassan viereen sijoitetuilla suklaapatukkahyllyillä, joiden houkutuksiin olen itsekin nälkäisenä langennut.

Jopa valaistus, lämpötila, astioiden värit ja muodot vaikuttavat siihen mitä valintoja teemme ja miten paljon syömme. On siis täysin loogista, että autopilotilla tehdyt valinnat ajan myötä vaikuttavat hyvinvointiin ja painonkehitykseen negatiivisesti.

Opeta autopilottisi tekemään terveellisiä valintoja

Satunnainen heikkolaatuinen ateria tai yksittäiset lipsahdukset valinnoissa eivät aiheuta ongelmia samalla sekunnilla. Ongelmia ei välttämättä tule, vaikka ne toistuisivat viikkojen tai kuukausienkin ajan. Mutta jos tiedostamatta tehtyjä, terveyttä nakertavia tapoja jatkaa vuosia, vahingolliset vaikutukset alkavat väistämättä näkyä arjessa.

Hiljaa hiipimällä vyötärölle kasautuu viiden tai kymmenen kilon vararengas. Energiataso ei tahdo kantaa työpäivän ylitse. Liikunta ei nappaa ja näiden seurauksena mielialakin voi valua alamäkeen. Nämä ovat jo isoja asioita työssä jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta.

Hyvinvointi- ja ravintovalmennuksella on ihmeellinen voima. Valmentajan kanssa sovittu tapaaminen pakottaa pysähtymään ja pohtimaan omaa toimintaa uudelta kulmalta. Se on hetki, jossa saat työkaluja autopilottisi uudelleen ohjelmointiin. Opit, kuinka korjaat käyttäytymistäsi tietoisesti ja pysyvästi kohti terveellisiä valintoja. Silloin sinä päätät, mitä syöt.


Anne Ruuskanen, ravintovalmentaja
anne@halsa.fi