7 vinkkiä ammatillisen kasvun tukemiseen
11.01.2019
Työntekijän ammatillinen kasvu on sekä itse työntekijän että työnantajan vastuulla. Nykypäivän työntekijät eivät ainoastaan hae leipänsä päälle voita, vaan työsuhdetta, jossa molemmat osapuolet hyötyvät toisistaan.
Ammatillista kasvua tukevan työyhteisökulttuurin luominen on yleensä helpompaa kuin luulisikaan. Tässä seitsemän vinkkiä, joilla pääset alkuun.
1. Merkityksen löytäminen
Ammatillisen kasvun tie ei ole aina rajoitettu tietyn taidon oppimiseen tai todistusten keräämiseen. Työntekijät haluavat löytää merkityksen tekemästään työstä ja ymmärtää, että se johtaa heidät eteenpäin aloituspisteestä.
Varsinkin nuoremman sukupolven edustajat eivät odota eläköitymistä. He etsivät merkitystä tässä hetkessä ja haluavat löytyy organisaation tai yrityksen, jonka kanssa jakaa sen.
2. Kasvun asenne
Stanfordin yliopiston psykologian professori Carol Dweck on tunnettu asennetta koskevista tutkimuksistaan. Kasvun asenteessa (growth mindset) työntekijä uskoo, että ominaisuudet ovat kehitettävissä. Muuttumattomuuden asenteessa (fixed mindset) työntekijä uskoo, että ominaisuudet ovat muuttumattomia.
Ammatillisessa kasvussa muuttumattomuuden asenne on ongelmallinen. Jos työntekijä uskoo, että sinulla ei ole jotain taitoa tai ominaisuutta luonnostaan ja et voi oppia sitä, niin hän tuskin suhtautuu hyvin koulutuksiin ja henkilökohtaiseen kehittymiseen.
TED-puheessaan ”The Power of Yet” Dweck kertoo vielä-sanan voimasta.
Kuinka johtajana inspiroit alaisiasi uskomaan kasvun asenteeseen? Kuinka saat heidät sanomaan itselleen epäonnistumisen hetkellä, että he eivät osaa tätä… vielä? Opeta työntekijäsi arvostamaan odottamatonta ja suhtautumaan epäonnistumisiin oppimiskokemuksina.
3. Tarjoa mahdollisuuksia oppimiseen
Nykypäivänä erinomaiset oppimismateriaalit ovat saatavissa jokaiselle paremmin kuin koskaan ennen. Johtajana pidä huoli, että työntekijälläsi on nämä materiaalit käytettävissä.
Tämä ei tarkoita välttämättä uuden tutkinnon maksamista työntekijälle, vaan ajan antamista itsenäiseen opiskeluun verkossa tai kasvun asenteen omaksumista työntekoon. Jo itse työntekeminen on oppimista. Monet työntekemisessä tulevat oppimismahdollisuudet tulevat eteen virheiden muodossa.
Vaikeudet virheiden myöntämisen kanssa on vaikeaa, mutta se on myös asia, jonka kanssa pystyy kehittymään. Virhe itsessään ei ole huono asia, jos se on yksi askel ammatillisessa kasvussa.
4. Ura ja eteneminen
Ura ja työtehtävissä eteneminen tulee olla räätälöity organisaation ja työntekijän tavoitteiden mukaisesti. Sama malli ei toimi jokaiselle, koska jokaiselle yksilöllä on erilaiset tavoitteet. Jotkut haluavat esimiesrooliin tulevaisuudessa, jotkut taas loistavat tietyssä roolissa.
Jokainen loistava insinööri ei ole välttämättä loistava johtaja – ja se on ihan okei. Heidän ammatillisessa kasvussa kannattaakin keskittyä osaamisen laajentamiseen ja auttaa heitä parantamaan vahvuuttaan vielä entisestään.
5. Poikkitoiminnalliset projektit
Yksi helpoimmista tavoista osaamisen laajentamisessa on pistää työntekijä organisaatiorajat ylittävään poikkitoiminnalliseen projektiin. Näin työntekijä pääsee työskentelemään oman mukavuusalueensa ulkopuolella.
Yhteistyöprojektien kautta työntekijä pääsee laajentamaan osaamistaan ja oppii uusia taitoja, mutta ne luovat myös mahdollisuuden kehittää yhteistyötaitoja ja viestintää.
6. Itsenäisyys
Muistatko ensimmäisen kerran, kun ajoit polkupyörällä ilman tukipyöriä tai vanhempien valvontaa? Monen kaatumisen jälkeen kasvun ja onnistumisen tunne on kiistaton. Sama toimii töissä. Työntekijä, jolla on tilaa tehdä töitä itsenäisesti, epäonnistuu silloin tällöin. Mutta epäonnistumiset ovat isossa roolissa kehittymisessä, jos työntekijä ei toista samoja virheitä jatkuvasti.
Avain on luoda työntekijälle henkisesti turvallinen ympäristö, jossa hän uskaltaa astua pois omalta mukavuusalueeltaan ja tehdä virheitä.
7. Kehityksen tunnustus ja palkitseminen
Vaikka ammatillinen kehitys voi tarjota oman luontaisen motivaationsa, niin on tärkeää myös tarjota porkkanana ulkoista motivaatiota. Kehuminen ja tunnustus voi auttaa molemmissa. On kuitenkin erityisen tärkeää kehua prosessia, joka on johtanut ongelman ratkaisemiseen.
Ajattele, että ohjelmistoyrityksen tuotteessa on bugi, jota kukaan muu kuin yksi henkilö ei onnistu korjaamaan. Tuleeko johtajan antaa tunnustus itse ongelman ratkaisusta vai siitä prosessista, joka johti ongelman ratkaisemiseen?
Prosessi on se, jossa oppiminen ja kehitys tapahtuu. Nuo opit voidaan kääntää arvokkaiksi työkaluiksi koko tiimin käyttöön.
Työyhteisökulttuuri, jossa arvostetaan työntekijöiden ammatillista kehittymistä, luo lukemattomia etuja organisaatiolle. Jos olet valmis aloittamaan eheämmän työyhteisökulttuurin rakentamisen, ole meihin yhteydessä!