Ihmisläheisen organisaatiokulttuurin puolesta
Tasapainoista työkulttuuria ja optimaalista suorituskykyä – kasvatamme työyhteisöistä ihmisläheisempiä
Kehitämme itsetuntemusta ja ihmisläheistä kulttuuria organisaatioissa yksilöiden kautta.

Itsetuntemus – johtajuus – yhteisöllisyys
Hälsa-metodi
Hälsan metodin perusta on yksilön itsetuntemus, joka on avain koko organisaation kehittymisessä.
Autamme johtajia kasvamaan mahdollistajiksi, jotka saavat tiiminsä loistamaan.
Tuemme työyhteisöjä kasvamaan tiimiksi, jossa pelataan yhteen ja huolehditaan voimavaroista.
Tavoitteellista ja suunnitelmallista kehitystä, missä päätökset perustuvat mitattuun tietoon
1. Rehellinen kuva nykytilanteesta
Tunnistetaan organisaation kehitystarpeet kulttuurimittarin avulla
2. Suunnitelma
Määritetään tavoitteet ja mittarit, joiden pohjalta tehdään yksityiskohtainen suunnitelma valmennukselle
3. Käytännön kehitystyö
Kehitetään suunnitelman mukaan kohti tavoitetta, Hälsalaisella valmennusotteella kumppanista välittäen.
4. Jatkuva mittaus
Seurataan kehitystä riittävin väliajoin, tehdään lukujen ja kehittyvän ymmärryksen perusteella toimenpiteitä
Keinot ihmisläheisen organisaatiokulttuurin rakentamiselle
Hälsan metodi perustuu kolmen erilaisen teeman päälle, jotka ovat myös luonteva konsepti valmennuspolulle.
Ihmisen kasvu ja kehittyminen lähtee itsetuntemuksesta. Organisaatioden kasvu ja kehitys lähtee ihmisistä.

Itsetuntemus
Itsetuntemus on ajattelun ytimessä ja sen kehittäminen on myös paras reitti koko organisaation kehittymisessä.

Yhteisöllisyys
Tuemme työyhteisöä kasvamaan tiimiksi, jossa pelataan yhteen ja huolehditaan voimavaroista.
Asiakaskokemuksia

”Tähän mennessä Hälsalta on tilattu henkilöstön tyytyväisyysmittauksia sekä järjestetty yhteistyössä työyhteisön valmennuspäivät kerran vuodessa koko henkilökunnalle. Tämän lisäksi on Hälsalta on ostettu esimiesvalmennusta ja Firstbeat-hyvinvointianalyysejä yrityksen johdolle. Hälsan kanssa yhteistyö on toiminut saumattomasti ensimmäisestä puhelinsoitosta lähtien”

Annika Ingo-Vesterinen
Talous-ja henkilöstöpäällikkö
Finn-Savotta Oy

”Yksilövalmennuksella olemme saaneet sekä johdon että työnjohdon johtamisen uudelle tasolle. Olen ollut vaikuttunut valmennuksen vaikuttavuudesta ja ratkaisukeskeisyydestä. Coachauksessa on saatu ymmärrystä osaamisen kapeikoista ja niissä kehitystä. Tämä valmennus johtamiseen antaa esimiehelle ja johdettaville ihan uuden kulman”

Mikko Savinko
Maajohtaja
Lantmännen

”Uudet esimiehet saivat hyviä työkaluja päivittäiseen johtamiseen, saatiin käynnistettyä ensiaskeleet kohti yhtenäistä Herrfors-johtajuutta. Konkreettisena jatkumona esimiestapaamiset, joita on pidetty nyt 6 kpl:tta noin vuoden sisällä. Monella esimiehellä myös henkilökohtaiset sparraukset tuottivat oivalluksia ja konkreettisia hyvinvointi- ja/tai kehittämissuunnitelmia.”

Jan-Erik Höglund
Henkilöstöpäällikkö
Herrfors

”Kokemus muualta näkyi ja pystyitte reflektoimaan sitä meidän tarpeeseemme, ja olimme tähän tyytyväisiä. Välitön vuorovaikutus, kipupisteiden arviointi ja niiden tarkastelu. Vahva asiantuntemus organisaation muutostilanteeseen, johtamisen kehittämiseen ja kipupisteisiin, ja onnistuitte ratkaisemaan niitä. Isoin anti oli, että organisaatiossamme tiedostetaan nyt esimiesten vastuu strategian eteenpäin viemisessä.”

Sami Sulkko
Kaupunginjohtaja
Riihimäen Kaupunki

”Hälsa erottui hyvin proaktiivisella ideoinnilla valmennuksen sisällöstä sekä valmennusratkaisu oli helposti ymmärrettävä. Meille syntyi heti alussa luottamus siitä, että kyseessä on avaimet käteen -kokonaisuus, jonka koordinoinnin Hälsa hoitaa käytännönläheisesti. Kaikki menikin sovitusti”

Mirva Mäki-Petäjä
HR Manager
GE Healthcare Finland Oy

”Tähän mennessä Hälsalta on tilattu henkilöstön tyytyväisyysmittauksia sekä järjestetty yhteistyössä työyhteisön valmennuspäivät kerran vuodessa koko henkilökunnalle. Tämän lisäksi on Hälsalta on ostettu esimiesvalmennusta ja Firstbeat-hyvinvointianalyysejä yrityksen johdolle. Hälsan kanssa yhteistyö on toiminut saumattomasti ensimmäisestä puhelinsoitosta lähtien”

Annika Ingo-Vesterinen
Talous-ja henkilöstöpäällikkö
Finn-Savotta Oy
Ota yhteyttä
Valmennustemme sisältö ja kesto yksilöidään aina organisaation toiveiden mukaisiksi.
Ota yhteyttä, niin kartoitetaan tilanne ja otetaan seuraavat askeleet kohti parempaa itsetuntemusta ja ihmisläheisempää organisaatiokulttuuria.
Yhteydenottopyyntö
Muut webinaarit
Johtaminen ilman valtaa | Ihmisläheiset matriisi- ja projektijohtamisen taidot haltuun
Johtaminen ilman valtaa | Ihmisläheiset matriisi- ja projektijohtamisen taidot haltuun Miten johdetaan, kun kukaan ei “omista” johtajuutta? Miten vaikutetaan, vaikka titteli ei sano esihenkilö? Ja miten varmistetaan, että ihmiset pysyvät mukana ja motivoituneina matriisin...
Johtoryhmänä kasvu | Miten kasvaa yhdessä, ei vain rinnakkain
Johtoryhmänä kasvu | Miten kasvaa yhdessä, ei vain rinnakkain Mikäli webinaari ei näy oikein, päivitä sivuston evästeet tai katso webinaari täältä. Johtoryhmänä kasvu | Miten kasvaa yhdessä, ei vain rinnakkain Johtoryhmä on...
Organisaation tehtävä ei ole opettaa | Oppimisen ja kehittymisen mahdollistaminen menestyksen kivijalkana
Tervetuloa webinaariin | Organisaation tehtävä ei ole opettaa | Piia Säylä & Lari Karjula Mikäli video ei näy oikein, hyväksy sivuston evästeet vasemmasta alareunasta tai katso webinaari täältä. Oppiminen ei ole pehmeä arvo,...
Blogi
Vuoden ihmisläheisimmät työelämän onnistujat on valittu – HumanPower25 palkitsi työelämän rohkeimmat edistäjät
Torstaina 27.11.2025 järjestetty HumanPower25-gaala kokosi yhteen satoja ihmisläheisen työelämän kehittäjiä juhlistamaan ihmisyyttä, joka on noussut suomalaisessa työelämässä entistä kriittisemmäksi. Kolmatta kertaa järjestetty HumanPower-kilpailu sai ennätyksellisen määrän ilmiantoja. Tämä on selkeä viesti siitä, että vaikeasta...
Asiantuntijasta esihenkilöksi – Marjo Matikainen-Kallström
Siirtyminen asiantuntijasta esihenkilöksi on yksi työuran suurista harppauksista. Usein se tapahtuu nopeasti, jopa ilman kunnollista valmistautumista. Lopputuloksena moni uusi esihenkilö huomaa, että ne taidot, joilla hän loisti asiantuntijatehtävissä, eivät enää riitä. Tämä on inhimillistä ja...
Haastavat johtamistilanteet – Marjo Matikainen-Kallström
Tämä artikkeli pohjautuu Ihmisläheinen työelämä -podcastin jaksoon Haastavat johtamistilanteet, jossa Henri Karjula ja Lari Karjula ovat saaneet vieraakseen kokeneen johtajan sekä johtoryhmä-, tiimi ja esihenkilövalmentajan Marjo Matikainen-Kallströmin. Johtajuuden todellinen mitta näkyy vaikeina hetkinä...



