Marita Hänninen

Taloustieteiden maisteri, Professional Certified Coach PCC
Muutosvalmentaja, ammatticoach

”Kun yksi ovi sulkeutuu, se avaa monta uutta ikkunaa!”

Olen koko urani ajan ollut tekemässä jotain uutta, uudistamassa ja johtamassa erilaisia muutoksia kohti maalia. Erilaisten tiimien kanssa olen välillä onnistunut erittäin hyvin ja joskus taas tavoite on jäänyt puolitiehen. Jos näin on käynyt, tiedän myös miksi se tapahtui.

Kokemusteni ja vahvan systeemisen coaching-otteeni tuella haluan auttaa asiakkaitani vauhdittamaan omia tai koko organisaation strategisia muutoksia.  Innostun muutoshaasteista ja paras palkkioni on, kun näen konkreettisia, maalia kohti vieviä askelia arjessa.

Tuen sinua rakentamaan uudistumiselle vahvaa punaista lankaa ja vauhtia toimeenpanoon ”Merkitys – Oivallus – Vastuu” -konseptilla.

Valmennuskielet: suomi, englanti

Videotervehdys

Blogit ja webinaarit

 

Case Riihimäen kaupunki: ”Kokemus muualta näkyi ja pystyitte reflektoimaan sitä meidän tarpeeseemme”

Riihimäki sijaitsee Helsingistä noin 70 kilometriä pohjoiseen. 60-vuotiaassa kaupungissa hämäläinen kulttuurimiljöö kohtaa modernin nykyisyyden. Haastattelussamme Sami Sulkko kaupunginjohtaja, Riihimäen kaupunki   Lähtötilanne – Olimme tehneet uuden strategian ja merkittäviä johtamisjärjestelmän muutoksia. Totesimme, ettei valmiuksia tähän...

Lue lisää

 

Muutos on kestävyyslaji!

Coaching-ohjelmissamme ja valmennuksissamme käsittelemme esimiehen muutoksen johtamisen työkaluja.Muutoksia on erilaisia ja niitä tapahtuu jatkuvasti eri tasoilla: ympäristössä, omassa organisaatiossa, tiimissä tai itse kunkin henkilökohtaisessa elämässä. Esimiehenä joudut usein tilanteeseen, jossa muutokset tulevat annettuina. Mikä esimiestä tukee...

Lue lisää

 

Case Posti ”Muutosvisiosta yhteiseksi suunnaksi ja teoiksi”

Alussa on tarina, johon liittyy ruohonleikkuri. Tarina kertoo yrityksen visiosta ja uudesta strategiasta voimakkaasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tarinassa kuvataan, mistä ollaan tulossa ja millaisten uusien maisemien ja polkujen kautta voisimme edetä tulevaan. Ihmiset tekevät tarinan todeksi. Sen...

Lue lisää

Sosiaalinen media

Mikä muutoshaaste itselläsi tai organisaatiossasi kaipaa vauhditusta?

  • Strategisten muutosten vauhdittaminen
  • Merkitys-Oivallus-Vastuu -valmennukset johdolle ja esimiehille
  • Muutoshaasteiden käsittely johtajana tai esimiehenä, yksilöcoaching
  • Organisaation muutoskyvykkyyden kehittäminen
  • Tiimin yhteistyö- ja tuotavuushaasteet

Jätä yhteystietosi ja Marita ottaa sinuun yhteyttä lähipäivinä.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.