Sanna Hurme
Esihenkilövalmentaja, työyhteisövalmentaja
Kasvatustieteiden maisteri, ammatillinen opettaja, Life Coach
Valmennuksissani lähtökohtana on arvostava kohtaaminen, läsnäolo ja tavoitteellisuus. Valmennan osallistavalla tavalla, sillä yhdessä keskustelu ja kokemusten ja näkemysten jakaminen tuottavat aina oivalluksia valmennettavien arkeen ja syventävät valmennusteemoja. Valmentamisessani näkyy positiivisen psykologian lähtökohdat, kuten vahvuuksien kehittäminen, ratkaisukeskeisyys ja innostavuus. Meissä kaikissa on paljon potentiaalia, jonka esiin saaminen käynnistää innostuksen oppia uutta, rohkeutta astua venymisalueelle ja saavuttaa asetettuja tavoitteita.
Esimiesvalmennuksissa ohjaan usein reflektoimaan omaa johtamiskäsitystä: mihin minä uskon ihmisten johtamisessa? Miten se näkyy esimiestyössäni? Mitä vahvuuksia minulla on esimiehenä ja miten hyödynnän niitä parhaiten?
Työyhteisövalmennuksissa erilaisuuden ymmärtäminen on usein ratkaiseva avain toimivaan ja innostavaan yhteistyöhön sekä työhyvinvoinnin vahvistamiseen. Valmennuksissa käytänkin usein DISCiä tai Workplace Big Fiveä luontaisten taipumusten tunnistamiseen yksilöinä ja ryhmässä.
Valmentamiseen pohjaa luo pitkä työkokemus HR managerin ja henkilöstön kehittämisen tehtävistä, osin kansainvälisessä organisaatiossa toimien.
Valmennuskielet: suomi ja englanti
Blogit ja tapahtumat
Arvostava kohtaaminen johtamisen keskiössä
Arvostava kohtaaminen johtamisen keskiössä Mikäli tallenne ei toimi pääset katsomaan webinaarin täältä Kesto: 45 min Asiantuntijat: Sanna Hurme sekä Irina Luukkonen
Arvostava kohtaaminen johtamisen keskiössä
Arvostava kohtaaminen johtamisen keskiössä Johtaminen on kohtaamistyötä. Mistä arvostava kohtaaminen sitten rakentuu? Kohtaamisen kolmio: oma mielentila, suhde itseen ja suhde toiseen ratkaisee onnistumisen. Webinaari tarjoaa käytännön työkaluja ja näkökulmia empatiaan, tunneälyyn, kuuntelemisen taitoon sekä rakentavan...
Mielen hyvinvointi ja vireystilan säätely
Mielen hyvinvointi ja vireystilan säätely – ymmärrystä suorituskyvyn optimointiin Suorittaako toinen vailla rajoja, kuormittuuko toinen pienestä? Mitä jokaisen esihenkilön on hyvä hahmottaa optimaalisen vireystilan ja suorituskyvyn yhteydestä? Johtaako ärsykemäärä kohti burnoutia vai boreoutia eli tylsistymistä?...
Muutosneuvottelut ihmisläheisellä otteella
Muutosneuvottelut ovat usein johtamisen haastavimpia paikkoja. Muutosneuvotteluissakin esihenkilö voi olla inhimillinen ja ihmisläheinen. Miten varmistat, että ilmapiiri on kunnossa myös neuvotteluiden jälkeen?
Johtajan persoonan varjopuolet stressitilanteessa – jyräätkö tai miellytätkö?
Johtajan persoonan varjopuolet stressitilanteessa – jyräätkö tai miellytätkö? Tunnistatko oman persoonasi? Tunnistatko, mitä stressi saa aikaan sinussa? Millainen esihenkilö olet stressaantuneena? Asiantuntijoina webinaarissa: Sanna Hurme, esihenkilövalmentaja, työyhteisövalmentaja, kasvatustieteiden maisteri, ammatillinen opettaja, Life Coach Aarne Kiviniemi,...
Itsetuntemus ja työelämän vaatimukset – Miksi itsetuntemus on niin tärkeä työelämätaito ja miten organisaatioiden tulisi huomioida tämä?
Työelämä ja organisaatiot etenevät muutoksesta toiseen. Kyyti voi tuntua meistä monista melkoiselta vuoristoradalta. Nyky-yhteiskunta ei ole erityisen sopiva ihmisaivoille ja ihmismielelle. Meiltä kaikilta vaaditaan kykyä tunnistaa omia rajoja, omia tarpeita ja omia vahvuuksia. Mitä minun...
Etätyö, lähityö vai hybridi? Et voi copypasteta, vaan luo omasi
Suomalaisissa työyhteisöissä on syksyn mittaan edessä iso pähkinä purtavaksi, kun pohditaan etätyön jatkamista, lähityöskentelyyn palaamista vai siirtymistä kokonaan hybridityöhön. On hyvä ymmärtää, ettei ole yhtä tiettyä mallia, joka ratkaisee kaiken. Ei ole copypastea, joka toimii...
Läsnäoloa etänä
Digitaalisissa kohtaamisissakin tärkeintä on läsnäolo. Kuvittele kohtaamis- ja vuorovaikutustilanteet livekohtaamisten kautta. Jättäisitkö esim. vastaamatta sinulle esitettyyn kysymykseen kasvokkain ollessasi?
Hälsan ja Arinan yhteistyö käyntiin – kuuntele podcast
Nyt alkanut valmennus on noin vuoden mittainen matka, jonka tavoitteena on vahvistaa johtajuutta, kulttuurin johtamiseen liittyviä taitoja sekä kunkin esimiehen itsensä johtamisen taitoja.
Johtoryhmissä jää valtavasti potentiaalia käyttämättä
Hälsan kahden vuoden aikana kerätty data Älykäs johtoryhmä -arvioinnista paljastaa, että suomalaiset johtoryhmät toimivat keskiarvollisesti melko hyvin. Hälsan asiantuntijan Sanna Vähänen ja Juha Martikainen näkevät, että johtoryhmissä jää vielä valtavasti positiivista potentiaalia käyttämättä. Arviointi toteutuu...
Millainen on moderni kehityskeskustelu?
Moderni kehityskeskustelu on esimiehen ja alaisen välinen avoin dialogi, jolla molemmat osapuolet saavat työkaluja kehittymiseen.
Sosiaalinen media
Kaipaatko vahvistusta näihin?
Jätä yhteystietosi ja Sanna ottaa sinuun yhteyttä lähipäivinä.