Eeva Tikkanen

Kasvatustieteen maisteri, opettaja, sertifioitu Peili- ja Firstbeat- valmentaja
Työyhteisö- ja esihenkilövalmentaja

Ihmisen käyttäytymisen ja tarpeiden ymmärtämisessä piilee organisaatioiden menestys.”

Autan asiakkaitamme osallistavilla ja motivoivilla, positiiviseen psykologiaan pohjautuvilla menetelmillä. Valmennuksissani ihmisten keskinäinen ymmärrys ja luottamus vahvistuvat ja syntyy uusia yhteisiä eteenpäin vieviä oivalluksia. Piilossa olevaa potentiaalia, energiaa ja vahvuuksia vapautuu esiin työyhteisön ja asiakkaiden parhaaksi.

Valmentajana minua motivoi loputtomasti ihminen, organisaatioiden ihmiskäsitys, työntekijöiden motivaatio, asenne, kyky uudistua ja oppia uutta. Herkullisia teemoja valmennuksissani ovat mm. hyvä ihmisten johtaminen, luottamuksen ja ammatillisen vuorovaikutuksen vahvistaminen, erilaisuuden ymmärtäminen, tunteiden ja palautumisen johtaminen, ammatillinen uudistuminen ja osaamisen vahvistaminen, itsensä johtaminen sekä esimerkiksi palautteen antamisen voima.

Valmennuksissani kirkastamme lähes aina myös organisaation ihmiskäsitystä, arvoja, strategiaa, perustehtävää ja visiota. Samalla on mahdollisuus varmistaa, että organisaation rakenteet ja prosessit mahdollistavat perustehtävän laadukkaan toteuttamisen, tuottavan yhteistyön ja asiakastyytyväisyyden kasvun.

Innostun erityisesti, kun organisaatiolla on halu kehittää koko organisaatiokulttuurista ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia vahvistavaa. Pystyn johtamaan isojakin valmennuskokonaisuuksia. Erityisen vaikuttavaa on, kun yhtä aikaa valmennetaan johtoryhmää, esihenkilöitä ja tiimejä. Urani aikana olen saanut nähdä huikeita yksittäisten johtajien ja työntekijöiden sekä kokonaisten organisaatioiden kasvutarinoita. On innostavaa saada tehdä näin merkityksellistä työtä ja auttaa organisaatioita rohkeasti uudistumaan. Samalla saa itsekin oppia jatkuvasti uutta ja laittaa koko potentiaalinsa valmentajana käyttöön asiakkaidemme parhaaksi. 

eeva@halsa.fi

044 554 7194

Videotervehdys

Sosiaalinen media