ANNE MÄKINEN
Minulla on noin 15 vuoden kokemus valmennuksesta ja liiketoiminnan kehittämisestä. Intohimonani on auttaa yrityksiä rakentamaan menestystarinoita, joiden keskiössä ovat hyvinvoivat ja kehityshaluiset työntekijät, erinomainen asiakaskokemus sekä tuloksellinen liiketoiminta.
Vahva liiketoiminnan kehittämisen tausta näkyy valmennusotteessani. Haluan katsoa aina liiketoimintaa kokonaisuutena, huomioiden strategian, arvot, henkilöstö- ja asiakaskokemuksen sekä asetetut tavoitteet. Valmentajana olen helposti lähestyttävä ja saan ihmiset innostumaan, mutta samaan aikaan olen tuloskeskeinen. Inhimillisyys ja tavoitteellisuus eivät ole toisiansa poissulkevia, vaan paras tulos saavutetaan näiden sopivalla kombolla.
Jo ammattiurheilijana ollessani oivalsin, että kaiken ydin on itsetuntemus, koska menestykseen ei ole yhtä ainutta reseptiä vaan jokaisen yksilön sekä organisaation tulee löytää oma menestysreseptinsä. Urani aikana olen saanut nähdä huikeita yksittäisten johtajien ja työntekijöiden sekä organisaatioiden kasvu- ja menestystarinoita ja saanut paljon oppia.
Minulla on halu auttaa erityisesti johtajia ja esihenkilöitä onnistumaan omassa työssään, koska heidän työllään on merkittävä vaikutus, miten kukin yksilö saadaan kukoistamaan omassa roolissaan. Parhaat tulokset saavutetaan yleensä kehittämällä samanaikaisesti yksilöitä, tiimejä, esihenkilöitä sekä johtoryhmää, koska näin koko yrityskulttuuri kehittyy.
Valmennuskieli: suomi
anne@halsa.fi
puh. 050-5994333