Case Barnavårdsföreningen: ”Johtajuutta kannattaa aina tarkastella ja kehittää kaiken aikaa”

Barnavårdsföreningen on yleishyödyllinen yhdistys ja Suomen vanhin lastensuojelujärjestö. Hyvä lapsuus, vahvempi vanhemmuus ja lapsiystävällisempi yhteiskunta ovat vuonna 1893 perustetun Barnavårdsföreningenin toiminnan perusta.

Haastattelussamme

Pia Sundell
toiminnanjohtaja, Barnavårdsföreningen


Lähtötilanne

– Koimme, että on hyvä hetki analysoida johtoryhmämme työskentelyä ja sen kehittämistä. Haluamme, että johtoryhmätyöskentelymme palvelee organisaatiotamme parhaalla tavalla. Johtajuutta kannattaa aina tarkastella ja kehittää kaiken aikaa.

Miksi päädyttiin Hälsan valmennukseen?

– Teidän esimiesvalmentajanne Aarne Kiviniemi on entinen kollega, joten luottamus häneen oli suuri. Kiinnostuin valmennuskokonaisuudesta, kun hän kertoi valmennuksistanne ja tavastanne toimia.

Mitä tehtiin

– Otimme fokukseemme johtoryhmätyöskentelymme kehittämisen kokonaisuutena.

Suurin hyöty, jonka valmennus tarjosi?

– Mielestäni erilaisiin persoonallisuustyyppeihin tutustuminen, niiden tarkasteleminen ja ymmärtäminen. Ymmärtämällä ihmisiä ja heidän tapaansa tehdä asioita on helpompi jatkaa yhdessä kohti samoja päämääriä.

Miten valmennus toteutettiin sinun näkökulmastasi tilaajana?

”On tärkeää, että ymmärrämme paremmin erilaisia ihmisiä ja pystymme hyödyntämään tätä ymmärrystä mahdollisimman hyvin yhteisen asian eteen.”

”Ryhmämme on kokenut työskentelyn Hälsan kanssa kokonaisuutena arvokkaana asiana.”

 

Lisätietoja:
Janne Karjula
toimitusjohtaja
045 631 4322
janne@halsa.fi

Ota yhteyttä

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.