MAIJA TURTIO
KTM, HR-ammattilainen
Certified Business Coach
Työyhteisö- ja esihenkilövalmentaja
Haluan valmennuksillani vahvistaa ihmisten itsetuntemusta ja tasapainoista kasvua sekä henkilökohtaisesti että ammatillisesti. Missioni on rakentaa ihmisläheistä työelämää ja organisaatiokulttuuria. Valmentajana keskeisin tavoitteeni on mahdollista rohkeaa ja avointa itsetutkiskelua sekä yhteistä keskustelua, jotka toimivat kasvun ja uudistumisen mahdollistajina.
Valmennukseni rakentuvat kohderyhmän kannalta selkeästi määriteltyjen tavoitteiden ja onnistumisen mittareiden pohjalle. Valmennuksiin osallistuvat pääsevät laittamaan itsensä likoon osallistavilla, lempeästi haastavilla ja ajattelua laajentavilla menetelmillä.
Minulla on reilu 6 vuoden kokemus HR-ammattilaisena esihenkilöiden, johtoryhmien ja asiantuntijoiden työtä mahdollistavista ja tukevista rooleista, mm. HR Business Partnerina ja HR Coachina. Hyödynnän valmennuksissani vahvaa ihmistuntemusta, psykologista ymmärrystä ja työelämän tuntemusta. Vuorovaikutus- ja valmennustyyliini vaikuttavat vahva valmentava asenne ja Business Coaching –osaaminen.