Aarne Kiviniemi

Johdon valmentaja, teologian maisteri, julkisen johtamisen tutkinto
Esimiesvalmentaja

Aina on mahdollisuus oivaltaa itsestä ja toisista jotain uutta.” 

Autan oivaltamaan avainasioissa näkökulmia, joita valmennettava ei ollut aiemmin huomannut olevankaan.  

Valmentajana on hienoa kulkea rinnalla prosessissa, jossa ihminen löytää itsestään uudet voimavarat ja ottaa ratkaisevan askeleen kohti huippujohtajuutta. Kaikilla on potentiaali kehittyä johtajana. Kyse on niin merkittävästä resurssista, että sen laadun kehittämiseen kannattaa antaa aikaa.  

Intohimoni on auttaa johtajia ja esimiehiä näkemään uusia ulottuvuuksia omassa ja muiden avainhenkilöiden toiminnassa, käytöksessä ja persoonassa. Jos haluaa asioiden muuttuvan, on tärkeä valmistautua huolella strategisesti merkittäviin kohtaamisiinValmennusten ytimessä on käytännön muutoskokeilut ja niiden vaikutusten arviointi arjessa.  

Saan asiakkailtani kiitosta siitä, kuinka pysähdyn intensiivisesti valmennettavan kohtaamiseen.
Hyödynnän valmentajana ihmisalojen akateemista koulutustani sekä lähes 20 vuoden kokemustani esimiestehtävissä ja johtajana.

Valmennuskielet: suomi, saksa, englanti 

Blogit ja webinaarit

Videotervehdys

Sosiaalinen media

Kaipaatko vahvistusta näihin?

  • Johtajana kehittyminen
  • Johtajan itsensä johtaminen
  • Johtoryhmän kehittäminen
  • Itsetuntemus
  • Johtajan tunneäly

Jätä yhteystietosi ja Aarne ottaa sinuun yhteyttä lähipäivinä.

  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.